Jääkiekon MM 2012 ja 2013

Niemi® toimi jääkiekon MM-kisojen logistiikkakumppanina ja vastasi mm. joukkueiden varustekuljetuksista, kalusteasennuksista ja rakentamisesta. Tarjosimme kisojen aikana logistiikka- ja välivarastointipalveluitamme myös MM-kisojen muille yhteistyökumppaneille.

Live Aid 2015

Uuden lastensairaalan tukikonsertti Olympiastadionilla 2015. Ennen konserttia kuljetimme viiden päivän ajan 3-6 autolla tavaraa sisään Olympiastadionille, ja tapahtuman jälkeen purimme lähtevät tavarat kahdessa päivässä stadionilta 10 auton voimin.

Gymnaestrada 2015

Niemi oli voimistelun kansainvälisen suurtapahtuman Gymnaestradan logistiikkakumppani ja mittavasti mukana kuljetus-, nosto-, asennus-, purku- ja järjestelyapuna tässä osallistujamäärältään suurimmassa Suomessa koskaan järjestetyssä tapahtumassa.

Vuokrakalusteet tapahtumaan

Näyttävillä kalusteilla tapahtumasi erottuu edukseen. Täyden palvelun juhlatalo Stopteltat Oy toimittaa kuvan mukaisia karusellituoleja ja näyttäviä Panton -tuoleja tapahtumiin koko Suomessa.

Johanna Rantakari – 80 vieraan juhlat

”Joustavuus ja asiakkaan toiveiden kuunteleminen sekä toteuttaminen olivat huipputasolla, juhla-alue viimeisteltiin huolella ja palvelu toimi myyntityöstä toteutukseen ja purkuun asti loistavasti”, kiittelee Johanna yhteistyötään Stopteltat Oy:n kanssa.

Red Bull Crashed Ice -tapahtuma

Alamäkiluistelun MM-sarja 2014 starttasi Suomesta Serena Skin radalta. Ramirent toimitti tapahtumaan toimistotiloja, juhlatelttoja, lämmityslaitteita, työmaa-aitoja, wc-tiloja, kaapeleiden yliajosuojia ja sähköistyksen.

SM-Hiihtokilpailut, Hakunila

Hiihdon SM-kilpailuihin toimitettiin 12,8×40 m Keder sääsuoja, jossa oli toiminnut kisanaikainen ravintola. Toimitukseen kuului myös pöytä / penkkisetit.

Flow Festival, Suvilahti

Vuokrakoneiden lisäksi Ramirent tarjoaa monipuolisia ratkaisujaan ja palvelujaan Flow’n järjestäjille jo monetta vuotta. Flow’n tuotantopäällikkö Emilia Mikkola kertoo Ramirentin olevan mieluinen kumppani, jolla on laaja ja monipuolinen konevalikoima.